Tavoitetta kerrakseen

Heippatirallaa taas...

Nyt on sitten mun ihana pt asettanut mulle kilojen suhteen tavoitteen... Toukokuussa 2016 vaa'an lukema tulee olla alle 100kg!!! Siis pudotettavaa on tän hetken painosta 23kg!!!! Järkyttävä määrä kiloja. Kun luin Johannan mulle lähettämän sähköpostin niin ensimmäiseksi iski paniikki päälle. Ajatuksissa pyöri vaan et "enhän mie mitenkään voi tossa onnistua, aivan liikaa kiloja pudotettavaksi viidessä kuukaudessa" kääk... Ja kuulausitavoitteeksi piti asettaa 3kg. 

Kun laskeskelin päässäni että kolme kiloa kuussa ja aikaa 5kk eihän toi määrä millään riitä... Pitäis pudottaa noin 5kg kuussa!!! Apua mihin mie joutuisin tän kanssa ja enhän minä tu tosta selviämään...

No sittenhän mie huomasinkin että mie ajattelen taas ihan väärin! Siis mun on päästävä tästä vanhasta ajatusmallista eroon... Ajatuskulkuhan mulla on todella pitkään ollut tätä rataa... "Ei musta siihen ole, en ole hyvä missään... Ei multa onnistu mikään oikein..." 

Kun tän taas huomasin nostavan päätään ni päätin et hemmetti... Kyllä mä siihen pystyn ja päätän näyttää sekä itselleni että pt:lle sekä kaikille muille et kyllä tää likka pystyy vaikka mihin kun vaan päättää. Miehän pudotan ton määrän toukokuussa viimeistään... 

No sittenhän mie rupesin oikein miettimään että milloin olen viimeksi painanut alle 100kg.... Tästähän on aikaa yli 6 vuotta... Ennen Ku aloin odottaa rakasta lastani niin silloin painoin noin 90kg. Seuraavana mun päässä risteili kasa ajatuksia... Jännä miten oma pää meinas pistää stopin koko touhulle just siihen paikkaan kun aloin miettiä että mitä ihmettä sitä voi edes tehdä ton painosena??? Enhän mie tiedä kun tän todella ylipainoisen ihmisen elämän, tää on niin tuttua, tylsää ja turvallista... Miten kummassa mie selviäisin pienemmässä kropassa? 

Tiedän että noi ajatukset on ihan omituisia kun niitä lukee paperilla, mut tällasii ajatuksia mulla risteili päässä... Ja kun mie pääsin ajatuksistani selkeillä vesille tajusin kuinka huonoa tää mun nykyinen elämänlaatu on... Tai siis et miten paljon tää paino rajottaa mun elämää, vaikka en sitä juuri ole halunnutkaan miettiä... Sen vaan on sysännyt pois mielestä että kyllä tää rajoittaa tekemisiä ja olemista... 

Loppujen lopuksi olen oikeastaan hyvin onnellinen siitä että pt asetti mulle tavoitteen joka on aika korkealla, kuitenkinsaavutettavissa...  Onpahan selkeä suuntalinja minne mun on matkattava... Tästä se lähtee... Huh hah hei... Tsemppiä mulle... :) onneks mie tiedän et mulla on hyvä tukiverkosto, ja sukulaiset tietää antaa nuhteita jos mie lipsun... Etenkin anoppi :) sille olen antanu mandaatin et ripittää mua jos mie lipsun... Saa mulle muutkin antaa sapiskaa jos huomaatte että lipsuntaa uhkaa käydä... Tiedän sen että se on sitä välittämistä <3

Näihin mietteisiin <3 kauniita unia ja kuulemisiin...