HUOH...
Tänään oli sitten ensimmäinen terapiakäynti. En saanut sieltä hullunleimaa otsaan, vaan terapeutti totesi minulle... "ettei hän nyt ole niin kovin huolissaan että minun olisi pakko siellä käydä, vaan mennään siten eteenpäin miltä minusta tuntuu."
Olin sitä mieltä, että keskusteleminen aivan ulkopuolisen ihmisen kanssa teki hyvää ja aion jatkaa keskusteluita vielä ainakin muutaman kerran. Keskustelussa sivuttiin vähän kaikkea mitä elämässäni on tapahtunut ja sain omaan päähäni joitain syy-seuraus suhteita hieman selvemmäksi. Terapeutti oli sitä mieltä, että hyvin todennäköisesti minun ongelmani johtuvat huonosta itsetunnosta, mikä on seurausta näistä kaikista liikakiloista joita kannan päivittäin mukanani. Olen pitkälti kyllä aivan samaa mieltä, että kunhan saan itseni fyysisesti parempaan kuntoon alkaa todennäköisesti myös henkinen puolenikin voimaan hetki hetkeltä paremmin.
Toinen asia mikä minun pitäisi saada ajettua sisään tuonne omalle aivojen kovalevylle olisi tällainen ajatus... Se että haluaako toinen ihminen minun kanssani olla ei ole minun vastuullani, vaan se on hänen omalla vastuullaan... Hitto toi on hyvin sanottu, mutta millähän ilhmeellä sen vielä sisäistäisin. Siihen saattaa mennä aikaa, sillä olen perusluonteeltani sellainen joka kantaa huolta kaikkien muiden olemisista paitsi omastani. Nyt yritän opetella tämän elämänmuutokseni avulla myös sitä, että minähän se olen oman elämäni tärkein ihminen...
Summattuna siis terapiakäynti oli ihan tarpeen ja aion vielä käydä keskustelemassa ainakin muutaman kerran. Minulle tekee ihan hyvää että saan puhua mieltäni vaivaavista asioista täysin ulkopuolisen ihmisen kanssa, joka osaa suhtautua asiaan järkevästi.
Seuraava "kauhun" paikka onkin sitten ensi sunnuntaina kun menen oman personal trainerini kanssa käymään aloituskeskustelun :) Sitä odotan jännityksen ja innon sekaisin tuntein... (Pitänee ottaa itsestään kuva, jossa on ihan oikeasti näkyvillä kuinka isoista mitoista tähän elämänmuutokseen lähden)
Tänään oli sitten ensimmäinen terapiakäynti. En saanut sieltä hullunleimaa otsaan, vaan terapeutti totesi minulle... "ettei hän nyt ole niin kovin huolissaan että minun olisi pakko siellä käydä, vaan mennään siten eteenpäin miltä minusta tuntuu."
Olin sitä mieltä, että keskusteleminen aivan ulkopuolisen ihmisen kanssa teki hyvää ja aion jatkaa keskusteluita vielä ainakin muutaman kerran. Keskustelussa sivuttiin vähän kaikkea mitä elämässäni on tapahtunut ja sain omaan päähäni joitain syy-seuraus suhteita hieman selvemmäksi. Terapeutti oli sitä mieltä, että hyvin todennäköisesti minun ongelmani johtuvat huonosta itsetunnosta, mikä on seurausta näistä kaikista liikakiloista joita kannan päivittäin mukanani. Olen pitkälti kyllä aivan samaa mieltä, että kunhan saan itseni fyysisesti parempaan kuntoon alkaa todennäköisesti myös henkinen puolenikin voimaan hetki hetkeltä paremmin.
Toinen asia mikä minun pitäisi saada ajettua sisään tuonne omalle aivojen kovalevylle olisi tällainen ajatus... Se että haluaako toinen ihminen minun kanssani olla ei ole minun vastuullani, vaan se on hänen omalla vastuullaan... Hitto toi on hyvin sanottu, mutta millähän ilhmeellä sen vielä sisäistäisin. Siihen saattaa mennä aikaa, sillä olen perusluonteeltani sellainen joka kantaa huolta kaikkien muiden olemisista paitsi omastani. Nyt yritän opetella tämän elämänmuutokseni avulla myös sitä, että minähän se olen oman elämäni tärkein ihminen...
Summattuna siis terapiakäynti oli ihan tarpeen ja aion vielä käydä keskustelemassa ainakin muutaman kerran. Minulle tekee ihan hyvää että saan puhua mieltäni vaivaavista asioista täysin ulkopuolisen ihmisen kanssa, joka osaa suhtautua asiaan järkevästi.
Seuraava "kauhun" paikka onkin sitten ensi sunnuntaina kun menen oman personal trainerini kanssa käymään aloituskeskustelun :) Sitä odotan jännityksen ja innon sekaisin tuntein... (Pitänee ottaa itsestään kuva, jossa on ihan oikeasti näkyvillä kuinka isoista mitoista tähän elämänmuutokseen lähden)
Kommentit
Lähetä kommentti